Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta


Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta

4,95


Elämä on pohjimmiltaan luottamuskysymys. Elämänusko saattaa ajautua kriisiin joko ulkoisten uhkakuvien tai omaan elämään liittyvän muutoksen vuoksi. Maailma ympärillä koetaan turvattomaksi, tuntematon huominen ahdistaa. Tämä kirja kertoo ihmisestä, joka joutuu käännekohtaan elämässään. Hän on ahtaalla kahden eri suuntiin vetävän voiman - menettämisen pelon ja muuttumisen pakon - välissä. Kun toivo murtautuu epätoivon keskelle, ihminen saa rohkeutta kohdata tosiasiat. Hän löytää mielen mielettömyydessä, astuu toisten yhteyteen ja kasvaa armollisuuteen myös itseään kohtaan. Toivo on se voima, joka tekee huomisen mahdolliseksi. 
Teologian tohtori Martti Lindqvist (1945–2004) oli eetikko, kouluttaja, terapeutti ja kirjailija. Yhteiskunnallisena vaikuttajana ja keskustelijana hän pohti ennen kaikkea terveydenhuollon, sosiaalityön ja kasvatuksen eettisiä ongelmia. Laajassa kirjallisessa tuotannossaan hän käsiteli mm. auttamisen, hoitamisen, luovuuden ja surun teemoja. Hänelle myönnettiin sekä valtion että kirkon tiedonvälityspalkinnot.

Suosittelemme myös


Selaa tätä tuoteryhmää: Tietokirjat