Rankka kutsumus - Sairaanhoitajan päiväkirja

Davis, Kaarina 


9,00 €    Ei tilattavissa

Ei toistaiseksi tilattavissa

Kaarina Davis valmistui sairaanhoitajaksi optimistisin mielin vuonna 1995. Hän oli työskennellyt hoitoalalla jo teini tytöstä lähtien, ja sairaanhoitajan työ oli hänen unelma- ammattinsa. Davis jaksoi vuosia pätkätöissä ja lopulta hänet vakinaistettiin. Vähitellen Davisille kuitenkin valkeni, kuinka kestämätön sairaanhoidon tilanne on maassamme.

Rankka kutsumus kuvaa sairaanhoitajan arkipäiväistä työtä. Davis kertoo, kuinka alipalkatut sairaanhoitajat uupuvat työtaakkansa alle, kuinka sairaalan byrokratia ja hierarkia käyttävät hoitajia hyväkseen ja potilaat saavat kelvotonta hoitoa. Naisvaltainen ala, pääosin kunnallinen työ, kutsumusammatin kaiku ja pätkätyöjärjestelmä johtavat siihen, ettei hoitajien työoloja pidetä tärkeänä asiana. Davis ei halunnut uhrata itseään, vaan päätyi vaihtamaan alaa.

Kaarina Davis antaa selkeän diagnoosin hoitoalan sairaudesta ja esittää myös konkreettisia parannusehdotuksia. ”Tämä kirja on kirjoitettu, jotta hoitajat oppisivat pitämään puolensa ja sanomaan ei”, Davis kirjoittaa.

>>Wikipedia

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Rankka kutsumus - Sairaanhoitajan päiväkirja
Kirjailija:Davis, Kaarina
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/tieto/Rankka-kutsumus---Sairaanhoitajan-paeivaekirja

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Tieto

ISBN
978-952-459-877-4

Ilmestymisaika
04/2008


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Bongauksen hurma

Bongauksen hurma

Linna, Ari 

13,95 €
» Lue lisää

Pilvibongarin opas

Pilvibongarin opas

Pretor-Pinney, Gavin 

12,00 €
» Lue lisää

Valkoista valoa

Valkoista valoa

Björkman, Hannu-Pekka 

12,00 €
» Lue lisää