Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

Niemi, Mikael 


12,00 €    Ei tilattavissa

Jokainen, joka on edes käväissyt Lapissa, on huomannut, että tarinointi on siellä elämäntapa. Mikä tahansa sattumus voi saada ylimaalliset mittasuhteet. Parhaassa tapauksessa niistä tarinoista syntyy maailmankirjallisuutta. Tämä kirja on vähän sellainen tapaus.

Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on hurja, humoristinen ja hillitön kuvaus siitä, millaista oli kasvaa nuoreksi mieheksi 60- ja 70-lukujen Pajalassa, Ruotsin Tornionlaaksossa, kahden maan ja kolmen kielen kohtauspaikassa. Kirjan poikia yhdistää rakkaus musiikkiin, Elvikseen ja Beatlesiin, sekä surkea soittotaito.

Niemi kertoo maailmanmenosta siihen malliin, että välillä tuntee itsekin kasvaneensa samassa paikassa, jos on elänyt tuota aikaa. Ja vaikkei olisikaan, niin sen ajan maailma avautuu silmien eteen elävänä, soljuvana kuvana, jossa ikävä ja hauska, huumori ja vakava limittyvät toisiinsa kuin ne olisivat yhtä ja samaa, vuolaasti virtaavaa Tornionjokea.

Kirja on kerännyt tukun palkintoja, ollut suunnaton arvostelu- ja myyntimenestys koko Skandinaviassa ja siitä valmistellaan niin elokuvaa kuin teatteriesityksiäkin. Mikael Niemi (s. 1959) asuu Pajalassa, toisella puolella Tornionjokea. Hän on kirjoittanut mm. runokokoelmia, lastenkirjoja ja näytelmiä. Populäärimusiikkia Vittulajänkältä on hänen ensimmäinen aikuisille suunnattu romaaninsa.

”Yhtä voimakkaita teoksia ilmestyy ainoastaan kerran tai pari vuosikymmenessä.”
– Matti Mäkelä, Aamulehti

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Populäärimusiikkia Vittulajänkältä
Kirjailija:Niemi, Mikael
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/romaanit/Populaeaerimusiikkia-Vittulajaenkaeltae

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Romaanit

ISBN
951-578-965-6

Ilmestymisaika
2002


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Mies, joka kuoli kuin lohi
 

Helene

Helene

Liehu, Rakel 

13,95 €
» Lue lisää

Humiseva harju

Humiseva harju

Brontë, Emily 

11,50 €
» Lue lisää

Totta

Totta

Pulkkinen, Riikka 

11,50 €
» Lue lisää