Kuperat ja koverat

Väisänen, Hannu 


12,00 €   

Toimitusaika 3-6 vrk
POSTITUSKULUT SUOMEEN AINA 0 EUR

Kuvataiteilija-kirjailijan omaelämäkerrallisen trilogian valloittava päätösromaani on oikea runsaudensarvi

Hymylahkolaisia ja itkuistuntoja, sokea maalari nimeltä Doris ja duffelitakki jonka sisältä löytyy arkkitehti…Savonlinnan taidelukio aatteellisine leireineen on vain alkusoitto Anteron itsenäistymisen ja taiteilijaksi kasvamisen tiellä. Taideakatemian pääsykokeiden jälkeen on otettava haltuun Helsinki.

Jo opiskelijaboksin etsintä osoittautuu monivaiheiseksi seikkailuksi, jonka edetessä Antero tutustuu mm. vaatteistaan ulos lihoneeseen operettilaulajattareen, kapellimestari Georg de Godzinskyyn ja pappisseminaarilaiseen joka käyttää peruukkia.

Anteron tunne-elämän mullistaa rakastuminen duffelitakkiin, ja arkkitehtiin takin sisällä. Liitto on kuin Orleansin piiritys, lyhyt mutta vaikutuksiltaan kauaskantoinen. Monenkirjavien kokemusten loppusummana Antero pääsee pitämään ensimmäisen omien töidensä näyttelyn. Avajaisista kehkeytyy viimeinen välienselvittely isän kanssa.

Takaisin Kerro kaverille

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Kuperat ja koverat
Kirjailija:Väisänen, Hannu
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/romaanit/Kuperat-ja-koverat

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Romaanit

ISBN
978-951-1-25237-5

Ilmestymisaika
03/2011


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Apupata

Apupata

Väisänen, Hannu 

11,50 €
» Lue lisää

Toiset kengät

Toiset kengät

Väisänen, Hannu 

9,00 €
» Lue lisää

Vanikan palat

Vanikan palat

Väisänen, Hannu 

9,00 €
» Lue lisää

Helene

Helene

Liehu, Rakel 

13,95 €
» Lue lisää