Hän joka näkee

Aronen, Eeva-Kaarina 


9,00 €   

Toimitusaika 3-5 vrk
POSTITUSKULUT SUOMEEN AINA 0 EUR

Kaanaanmaa on työläisten sisällissodan jälkeen rakentama helsinkiläinen omakotialue, josta on 2000-luvun alussa tullut trendikäs ylemmän keskiluokan asuinpaikka.

Arosen toinen romaani Hän joka näkee kuvaa Kaanaanmaan viimeistä idyllistä kesää, joka päättyy elokuussa alueen rakentamisen 80-vuotisjuhlaan ja sen järkyttävään loppuhuipennukseen. Talojen ikkunoita, pihoja ja asukkaita seuraa lapsuudenkotiinsa palannut Hagar Edith Wikström, onnettomuudessa rampautunut radio-ohjelmien tekijä, joka kertoo näkemästään ja nauhoittaa samalla salaa nauhurille ajatuksiaan.

Kaanaanmaassa on monta salaisuutta. Synkin niistä kietoutuu Suomen historiaan, Stalinin vainoissa Neuvostoliitossa kadonneiden suomalaisten selvittämättömään kohtaloon. Kadonneista tehty salainen asiakirja osuu puoliksi vahingossa Hagarin käsiin.

Hän joka näkee luo jännittävän ja kiehtovan tunnelman Kaanaanmaan kaduille ja kujille. Yllätykset, epäily, muistot ja kipu yhdistyvät tarkkaan ajankuvaan. Kirjan avainasemassa ovat ristiriitaiset henkilöhahmot, joiden kautta valottuu aatteiden ja ideoiden muuttuminen.

Arosen kyky havainnoida ja liittää kertomansa kirjallisuuden, Raamatun, historian ja politiikan yhteyksiin luo romaanin, joka on loistelias kudelma henkilöhahmoja, moniulotteista kerrontaa ja uhkaavasti kasvavaa jännitystä.

Takaisin Kerro kaverille

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Hän joka näkee
Kirjailija:Aronen, Eeva-Kaarina
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/romaanit/Haen-joka-naekee

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Romaanit

ISBN
978-951-851-24-27

Ilmestymisaika
05/2009


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Helene

Helene

Liehu, Rakel 

13,95 €
» Lue lisää

Humiseva harju

Humiseva harju

Brontë, Emily 

11,50 €
» Lue lisää

Totta

Totta

Pulkkinen, Riikka 

11,50 €
» Lue lisää

Pilvikartasto

Pilvikartasto

Mitchell, David 

14,00 €
» Lue lisää