Veripellot
Turunen, Mirja| 12,00 € | Ei tilattavissa |
"Rakkaat lapset ja Linda! Isän matka on kuuleman mukaan Kouvolaan. Jumala kanssanne, Jumala kanssani. Isä." Tällaisen viestin Niilo Rusanen ehti kirjoittaa perheelleen, kun punakaartilaiset vangitsivat hänet. Sen jälkeen hänestä ei kuultu mitään.
Kouvolassa punaiset surmasivat valkoisia enemmän kuin millään muulla paikkakunnalla. Kun valta vaihtui, haudat kaivettiin auki ja täytettiin uudelleen punaisilla. Kouvolassa oli tuhansia punavankeja. Osa heistä katosi kuin tuhka tuuleen. Mirja Turusen kirja nostaa päivänvaloon sisällissodan unohdetun tragedian, joka on jäänyt isojen tilastolukujen varjoon. Kirja antaa tapahtumille nimet ja kasvot, se pusertaa esiin ihmiset ja heidän tarinansa. Veripellot piirtää ainutlaatuisen tarkan ja vivahteikkaan kuvan siitä, mitä olivat Kouvolan veripellot, keitä olivat uhrit ja millaiset olivat valkoisen ja punaisen terrorin kasvot - miehet kuolemantuomioiden takana. Kirja tuo myös uutta, myyttejä murtavaa tietoa sisällissodan kidutuksista. FL Mirja Turunen on ammatiltaan toimittaja. Veripellot-kirja pohjautuu hänen väitöskirjaansa.
| Takaisin | Kerro kaverille | Ei tilattavissa |
Kategoria
Muistelmat
ISBN
978-951-796-525-5
Ilmestymisaika
02/2008



