Seitsemäs puolustaja

Suutari, Jukka
& Helenius, Sami 



12,00 €    Ei tilattavissa

Sami Helenius lähti vuonna 1994 Pohjois-Amerikkaan monen muun suomalaisen jääkiekkoilijan tavoin. Hallussa oli NHL-varaus, joka merkitsee mielikuvissa rahaa ja mainetta. Helenius joutui kuitenkin kulkemaan pitkän tien Pohjois-Amerikan alasarjojen kautta ja sai isona miehen nopeasti huomata, mitä hänen pitää kaukalossa tehdä: hänestä tuli ensimmäinen suomalainen gooni, pelaaja jonka tarkoituksena on tapella palkkansa eteen. Kolme pitkää kautta Helenius pelasi poliisin roolissaan farmissa, kunnes kutsu NHL:ään vihdoin kävi.

Jukka Suutarin kirjoittama elämänkerta kertoo työn sankarista, joka oppi roolinsa ja menestyi: tuloksena NHL:n lisäksi mm. Suomen maajoukkuepakin tontti viime vuoden MM-turnauksessa.

Kirjassa käydään läpi suomalaisille vieraampaa, pohjois-amerikkalaiselle jääkiekolle tärkeää gooni-kulttuuria, sen kirjoittamattomia sääntöjä ja alan legendoja. Mukana on myös kertomuksia siitä kuinka ammattilaisurheilussa menestymisen pakko ja toimeentulon turvaaminen sekoittaa pään; Pohjois-Amerikan ammattiurheilijoiden doping-ongelmia, sekoilua pelireissuilla ja huumeiden sekä alkoholin väärinkäyttöä.

Kauden 2004–2005 Helenius taisteli Tampereen Ilveksen pelipaidassa pelattuaan edellisen kauden Jokereiden kapteenina.

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Seitsemäs puolustaja
Kirjailija:Suutari, Jukka
& Helenius, Sami
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/muistelmat/Seitsemaes-puolustaja

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Muistelmat

ISBN
978-951-035-6562

Ilmestymisaika
2009


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


The Dirt - Törkytehdas

Riisuttu mestari

Riisuttu mestari

Myllylä, Mika 

11,50 €
» Lue lisää