Legioonalainen Peters - Suomalaisen palkkasoturin muistelmat

Pietiläinen, Kyösti 


11,50 €    Ei tilattavissa

Kertomus maailman kovimpana pidetystä paikasta, muukalaislegioonan laskuvarjojääkärien koulutuksesta ja työstä

Ranskan Muukalaislegioona on maailman kovin sotajoukko, Euroopan Unionin kummajainen, siirtomaa-ajan jäänne, joka edelleen toimii, tuhoaa ja tappaa Ranskan etuja haittaavia ihmisiä kehitysmaissa. Kyösti Pietiläinen on todennäköisesti pisimpään legioonassa palvellut suomalainen, jonka järkyttävät, suhteellisen tuoreet tosikertomukset muuttavat kuvaa eurooppalaisesta kehitysmaapolitiikasta.

Kotkassa 1945 syntynyt Kyösti Pietiläinen lähti merille, kiersi maapallon viidesti, kunnes pestautui Ranskan muukalaislegioonaan 27-vuotiaana vuonna 1972. Muiden värvättyjen tavoin hän sai uuden nimen ja henkilöllisyyden, ja yhteydet kotiin katkaistiin.

Hänet koulutettiin laskuvarjojääkäriksi ja sotapoliisiksi, ja uransa aikana hän taisteli mm. Zairen Kolowesissa, Tsadissa, Djibutissa ja Ruandassa. Vaikka ensimmäinen kausi oli täynnä koettelemuksia, jokin sai hänet jatkamaan pestiään vuodesta toiseen, kunnes hän jäi eläkkeelle ylikorpraalina 28 palvelusvuoden jälkeen vuonna 2000. Hän osallistui myös entisen Jugoslavian alueen rauhanoperaatioihin.

Kyösti Pietiläisen karhea ääni selostaa absurdit armeijakokemukset. Petri Pietiläisen laatimat taustoittavat tietoiskut kertovat sotilasoperaatioiden poliittiset taustat ja muukalaislegioonan historian.

Kirja tarjoaa järkyttävän näkökulman eurooppalaisen kehitysmaapolitiikan todellisuuteen.

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Legioonalainen Peters - Suomalaisen palkkasoturin muistelmat
Kirjailija:Pietiläinen, Kyösti
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/muistelmat/Legioonalainen-Peters---Suomalaisen-palkkasoturin-muistelmat

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Muistelmat

ISBN
978-951-31-3193-7

Ilmestymisaika
2004


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


The Dirt - Törkytehdas

Riisuttu mestari

Riisuttu mestari

Myllylä, Mika 

11,50 €
» Lue lisää