Menetetty maa
McCarthy, Cormac| 9,00 € | Ei tilattavissa |
Ei toistaiseksi tilattavissa
Coenin veljesten ohjaaman palkitun elokuvan Suomen ensi-ilta oli 15.2.2008 Metsästysretkellään Yhdysvaltain ja Meksikon rajaseudulla Llewelyn Moss osuu huonosti päättyneen liiketoimen tapahtumapaikalle: viisi kuollutta ja yksi kuoleva, heroiinilasti – ja laukku, jossa on pari miljoonaa dollaria. Moss ottaa laukun, mutta palaa yöllä antamaan kuolevalle vettä. Siitä valinnasta alkaa Mossin kujanjuoksu kohtalon kanssa. Hänen kannoillaan kulkevat järkähtämätön tappaja ja vanhan koulukunnan šeriffi. ”Menetetty maa on vahva näyttö jo kymmenen romaania kirjoittaneen McCarthyn kyvyistä ja taidoista. (…) Menetetty maa on jännittävästi kaksijakoinen romaani. Se on kova kuin kivi mutta samalla äärettömän moraalinen, lähes tunteeton ja äärimmäisen herkkä. Se on myös näennäisen tyly mutta samalla ovelasti empaattinen. (…) Menetetty maa (…) on myös tiukka trilleri.” - Jukka Petäjä, Helsingin Sanomat
| Takaisin | Kerro kaverille | Ei tilattavissa |
Kategoria
Leffa
ISBN
978-952-459-876-7
Ilmestymisaika
03/2008



