Garpin maailma
Irving, John| 12,00 € | Ei tilattavissa |
John Irving on Yhdysvaltain nykykirjailijoista tunnetuimpia ja suosituimpia. Hän opiskeli Iowan yliopistossa ja toimi siellä myöhemmin opettajana. Suuren yleisön tietoisuuteen hän pääsi neljännellä romaanillaan, Garpin maailmalla, josta tuli myös loistava kansainvälinen läpimurto. Garpin maailma kertoo Jenny Fieldsistä, perhetytöstä joka erehdyksessä päätyy radikaaliksi feministijohtajaksi, ja hänen aviottomasta pojastaan T.S.Garpista, josta tulee kuuluisa kirjailija. Heidän ympärilleen ryhmittyy kirjava joukko omalaatuisia ihmisiä: yliopiston opettajia ja lemmenkipeitä lähiörouvia, painijoita ja radikaaleja, kustantajia ja poliittisia salamurhaajia. "Suurenmoinen romaanihan tämä on, villin hauska suomennosta myöten, sen ansiostakin. Eikä kaikki ole suinkaan kiinni himosta vaan siitä, että Irving on hitonmoinen tarinaniskijä, niin että Garpin maailman lukee ilokseen, kauheuksista huolimatta, ja tämähän on harvinaista, nykyään." - Kyösti Salovaara, Parnasso Garpin maailmasta on tehty elokuva, jossa John Irving esiintyi painivalmentajana.
| Takaisin | Kerro kaverille | Ei tilattavissa |
Kategoria
Leffa
ISBN
978-952-459-890-3
Ilmestymisaika
09/2001



