Sherlock Holmesin parhaita

Doyle, Sir Arthur Conan 


9,00 €    Ei tilattavissa

Maailmankuulun salapoliisin Sherlock Holmesin ja hänen uskollisen ystävänsä tohtori Watsonin parhaat seikkailut!

 

Sherlock Holmes on täydellisyyteen pyrkivä havainnoitsija. Lisäksi hän on oopperan ja klassisen musiikin ystävä. Hän ei ole tunteeton, mutta suhtautuu varautuneesti naisiin, koska kokee heidän vaikutuksensa häiritsevän työtään. Tohtori Watson pitää Holmesia Lontoon pahimpana vuokralaisena, joka säilyttää sikareja hiilisangossa ja piipputupakkaa persialaisessa tohvelissa sekä iskee vastausta vaativat kirjeensä veitsellä keskelle puista takanreunusta. Sallimmehan toki persoonalliset mieltymykset tälle terävä-älyiselle yksityisetsivälle, joka uskollisen Watsonin kanssa on ansainnut pysyvän paikan kirjallisuuden historiassa.

 

Sherlock Holmesin parhaita –valikoimaan on koottu Arthur Conan Doylen kuuluisimman hahmon seikkailuja. Kahdeksan ensimmäistä kertomusta on valittu vuonna 1891 alkaneesta sarjasta, joka päättyy joulukuussa 1893 kirjoitettuun tarinaan Viimeinen tapaus. Doylen oli alun perin tarkoitus luopua Holmesista, mutta hän palautti sankarinsa kuitenkin yleisön pyynnöstä näyttämölle. Holmesin toiselta kaudelta on poimittu viisi tarinaa, ja kertomukset päättyvät ensimmäisen maailmansodan alkuun.

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Sherlock Holmesin parhaita
Kirjailija:Doyle, Sir Arthur Conan
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/jaennitys/Sherlock-Holmesin-parhaita

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Jännitys

ISBN
952-459-548-6

Ilmestymisaika
2009


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Suicide Hill

Suicide Hill

Ellroy, James 

12,00 €
» Lue lisää

Kivun jäljet

Kivun jäljet

Slaughter, Karin 

13,95 €
» Lue lisää

Varoitus

Varoitus

Fossum, Karin 

11,50 €
» Lue lisää