Rikollisen kaunis
Soininvaara, Taavi| 9,00 € | Ei tilattavissa |
Kaksitoista herkullista tarinaa yhdessä niteessä!
Tuleeko Guillain–Barré-syndrooman halvaannuttama perheenäiti tajuihinsa ajoissa pelastaakseen miljoonien arvoisen yrityskaupan? Suomalaisnuori matkaa Kanarialle lentäen gintonic huulillaan, mutta nigerialainen nuori nainen saapuu saarelle laholla paatilla äyskäri kädessään. Ja mistä meille on iskostunut käsitys, että itse- murhapommittajan täytyy olla muslimi?
Rikollisen kaunis on kahdestatoista kertomuksesta koostuva teos. Trillereitä, huumoria, jännitystä ja jopa kauhua löytyy näistä tarinoista! Mukana ovat tutut hahmot, suojelupoliisin ylietsivä Arto Ratamo sekä Supon entinen päällikkö Jussi Ketonen, joka saa tuli- kasteensa etsivänä Etyk-huippukokouksen aikaan Helsingissä vuonna 1975.
“Debyyttikokoelmaksi Soininvaaran novellit ovat harvinaisen tyylikkäitä, loppuun hiottuja ja oivaltaviakin.” - Jari O. Hiltunen, Satakunnan kansa
“Soininvaara ohjailee taitavasti lukijan odotuksia, ja yllättää sitten oikein kunnolla. Rikollisen kaunis on kotimaista rikoskirjallisuutta iskevimmillään.” - Ismo Loivamaa, Ilkka
| Takaisin | Kerro kaverille | Ei tilattavissa |
Kategoria
Jännitys
ISBN
978-952-239-076-9
Ilmestymisaika
11/2009



