Kasvoton tuomio

Holt, Anne 


13,95 €   

Toimitusaika 1-2 vrk
POSTITUSKULUT SUOMEEN AINA 0 EUR

Norjalaisdekkaristin nopeatempoinen, kantaa ottava uutuus

Joulukuu 2008. Norjan talvi on luminen, ja uuden vuosituhannen ensimmäinen talouskriisi ravistelee jouluun valmistautuvaa kansaa. Kesken joulunvieton kriminologi Inger Johanne Vikin rikostutkijamies Yngvar Stubø kutsutaan Bergeniin murhatutkimuksiin. Bjørgvinin pidetty naispiispa on löydetty puukotettuna jouluaattoyönä keskeltä pientaloalueen katua.

Murha-aalto käynnistyy myös Oslossa, ja Inger Johanne Vik alkaa selvittää mahdollista yhteyttä piispan, turvapaikanhakijan ja monien muiden murhien välillä. Vaikka tekotavat eroavat, murhien taustalta hahmottuu yhteinen motiivi – viha – eikä tekijää pidä etsiä ainoastaan Norjan rajojen sisäpuolelta.

”Kasvoton tuomio on Anne Holtin monimutkaisin romaani pitkään aikaan. Varmalla kädellä hän selvittää kaikki juonisolmut. […] Mutta Kasvoton tuomio on myös kaukana yksinkertaisesta viihteestä. Viharikokset ovat yleistyvä ilmiö, ja Kasvoton tuomio on asiaankuuluva muistutus siitä ja puolustuspuheenvuoro ystävällisyydestä kaikkia ihmisiä kohtaan.”
– Bokklubben

"Kasvoton tuomio on nopeatempoinen ja vangitseva rikosromaani, jossa vuorottelevat sulavat siirtymät ja hätkähdyttävät kannanotot. Kirjailija on parhaimmillaan vastustamaton. […] Kasvoton tuomio on Anne Holtin parhaita rikosromaaneja."
– Aftenposten

Takaisin Kerro kaverille

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Kasvoton tuomio
Kirjailija:Holt, Anne
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/jaennitys/Kasvoton-tuomio

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Jännitys

ISBN
978-951-20-8618-4

Ilmestymisaika
08/2011


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Julkkismurhat

Julkkismurhat

Holt, Anne 

11,50 €
» Lue lisää

1222

1222

Holt, Anne 

9,00 €
» Lue lisää