Ensimmäinen murhani

Lehtolainen, Leena 


11,50 €   

Toimitusaika 3-6 vrk
POSTITUSKULUT SUOMEEN AINA 0 EUR

Maria Kallion ensimmäinen näytön paikka

Opiskelijakuoron railakkaat harjoitukset helsinkiläishuvilalla katkeavat, kun ykkösbasso Jukka Peltonen löydetään rantavedestä kuolleena. Tapaus on näytön paikka Maria Kalliolle, jonka uraa rikososaston ylikonstaapelina rasittaa se, että hän on sekä nuori että nainen - ja vielä punatukkainen! Kuoron hilpeän julkisivun takaa löytyy katkeria intohimoja, eikä niiden penkomista helpota havainto, että joukossa on Marian vanhoja kavereita.

”Taas mentiin, ajattelin etsiessäni kaapista jotakin säädyllistä päällepantavaa. Virkahame oli Pasilassa, joten paremmat farkut saivat kelvata. Tukka oli märkä, mutta kuivaaja pörröttäisi sen vain punaiseksi takuksi. Yritin sutia meikintapaista punoittavaan naamaani ja irvistin peilikuvalleni. Se esitti jotakuta muuta kuin kunnioitettavaa naispuolista poliisikonstaapelia: Vihreänkeltaiset silmät näyttivät kissalta lainatuilta, karkean köysihamppukiharan väriä oli tehostettu punaisella purkista (vain Melody ja minä ...). Epäkunnioitusta herättävin piirre oli pystynenäni, jonka aurinko oli kirjavoittanut kesakoilla. Suuta oli joku väittänyt sensuelliksi, mikä suomeksi merkitsee hivenen liian paksua alahuulta. Minunko, kakaran näköisen naisentekeleen, oli nyt lähdettävä puolustamaan lakia ja järjestystä Vuosaaren perukoille?”

Takaisin Kerro kaverille

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Ensimmäinen murhani
Kirjailija:Lehtolainen, Leena
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/jaennitys/Ensimmaeinen-murhani

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Jännitys

ISBN
978-951-31-2422-9

Ilmestymisaika
2012


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Harmin paikka

Harmin paikka

Lehtolainen, Leena 

11,50 €
» Lue lisää

Minne tytöt kadonneet

Minne tytöt kadonneet

Lehtolainen, Leena 

11,50 €
» Lue lisää

Henkivartija

Henkivartija

Lehtolainen, Leena 

11,50 €
» Lue lisää
 

Väärän jäljillä

Väärän jäljillä

Lehtolainen, Leena 

11,50 €
» Lue lisää