Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Sinisalo, Johanna 


9,00 €    Ei tilattavissa

Johanna Sinisalon palkitut novellit ovat saaneet kiitosta muun muassa Suomen fantasiakirjallisuuden ja science fictionin harrastajilta: kolme kokoelman novellista on saanut alan oman Atorox-palkinnon, neljä on tullut toiseksi. Novelli Baby Doll on myös valittu Yhdysvalloissa Year’s Best SF 13 –antologiaan (2008), mihin ani harvoin valitaan novelleja anglosaksisen kielialueen ulkopuolelta.

Tarinat sijoittuvat pääosin meidän aikaamme, tuttuihin maisemiin, joissa jokin on häiritsevästi ja pelottavasti toisin. Järjestelmällisesti Sinisalo muuttaa novelleissaan tutun ja totutun päälaelleen: se, mitä luulemme omaksemme, on jonkin muun hallussa, ihmisen ymmärrys maailmasta on jonkin toisen kirjoittama kuin hänen itsensä, myytit totta ja totena pidetty pelkkää myyttiä.

Sinisalon novellien maisema pitää sisällään salaisuuksia, jollaisia emme voi edes kuvitella siellä olevan, ja samalla hän avaa uusia viiltäviä valaistuskulmia omaan maailmaamme.

Näiden novellien lukemisen jälkeen ei mitään – ei edes itseä – voi katsoa enää niin kuin ennen, sillä kaikki mihin uskomme saattaakin olla häiritsevästi toisin.

Takaisin Kerro kaverille Ei tilattavissa

Kerro kaverille tästä kirjasta


Kaverin nimi:

Kaverin sähköpostiosoite:

Viesti kaverille:

Kirjan nimi:Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Kirjailija:Sinisalo, Johanna
Linkki:http://www.pokkarit.fi/kirjat/fantasia-ja-scifi-kirjat/Kaedettoemaet-kuninkaat-ja-muita-haeiritseviae-tarinoita

Oma nimi:

Oma sähköpostiosoite:

 

Kategoria
Fantasia ja scifi

ISBN
978-952-459-900-9

Ilmestymisaika
08/2008


Saatat olla kiinnostunut myös näistä kirjoista:


Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi

Sinisalo, Johanna 

9,00 €
» Lue lisää

Veren imussa

Veren imussa

Harris, Charlene 

9,00 €
» Lue lisää

Kvanttivaras

Kvanttivaras

Rajaniemi, Hannu 

11,50 €
» Lue lisää

Lankeemus

Lankeemus

Del Toro,,Guillermo 

11,50 €
» Lue lisää